Craps

Craps on noppapeli, jota nykyään pelataan lähinnä Yhdysvalloissa. Pelin matka sen nykyiseen asemaan on ollut pitkä, ja sen historia ulottuu syvälle uhkapelien alkuaikoihin. Peli on pitänyt asemansa kivijalkakasinoilla, mutta ei ole vielä lyönyt itseään läpi nettikasinoilla. Pelistä toki löytyy erilaisia versioita tätäkin varten, mutta tunnelma näissä ei ole sama.

craps

Nopeampi.com ei tällä hetkellä tarjoa Craps-pelejä.

Sinulle craps lienee tuttu populaarikulttuurin kautta. Peliä pelataan eri elokuvissa, se mainitaan kirjoissa ja siihen liittyvä sanastoa käytetään paljon myös pelin ulkopuolella (esim. Snake Eyes -elokuva). Craps voi alkuun vaikuttaa hyvinkin vaikealta peliltä, mutta käytännössä sen säännöt ovat hyvin yksinkertaiset. Monimutkaisuus tulee esille erilaisten vetojen ja panosten kautta. Nämä jäävät kuitenkin helposti muistiin muutaman pelikerran jälkeen.

Noppapelit olivat ensimmäisiä uhkapelejä

Ennen pelipöytiä, pelikortteja, kolikkopelejä tai muita laitteita, olivat noppapelit suosittuja pelejä ja uhkapelejä. Noppien historia ulottuu luultavasti tätäkin pidemmälle, aikoihin, joista meillä ei ole edes kirjoitettua tietoa. Luultavasti itse noppien, eli arpakuutioiden, juuret juontavat erilaisiin kaiverrettuihin symboleihin, joita shamaanit Suomessakin käyttivät ennustamiseen.Tämä se vasta varsinaiseksi arpa- ja uhkapeliksi osoittautuikin!

Noppapelien ensiaskeleet on otettu siis jo tuhansia vuosia sitten. Aikojen saatossa on kehittynyt useita erilaisia pelejä erilaisilla säännöillä, ja suurin osa näistä on jo aikaa sitten unohdettu. Craps-pelin matka Amerikkaan on todennäköisesti lähtöisin keskiajalta. Tuona aikakautena Craps matkasi Espanjan ja Ranskan kautta Englantiin, jossa se tunnettiin nimellä Hazard. Sieltä se on kolonialismin myötä muuttanut muotoaan ja kulkenut sotilaiden ja siirtolaisten mukana Amerikkaan, jossa se on vuosisatojen saatossa saavuttanut nykyisen muotonsa ja suosionsa. Nämä alkuperäiset pelit ovat kadonneet historian hämäriin. 

Ei vielä suurta suosiota nettikasinoilla

Craps ei tähän mennessä ole saavuttanut saavuttanut suurta suosiota nettikasinoilla. Pelistä löytyy toki muutama erilainen kolikkopelimäinen versio, mutta esimerkiksi live-kasinolle se ei ole päätynyt vielä yhdenkään pelinvalmistajan toimesta. Tähän on toki omat syynsä, joista suurin lienee pelin sosiaalinen luonne. Crapsia toki pelataan pankkia (eli kasinoa) vastaan, mutta tämä ei tarkoita sitä, että jokainen pelaaja heittää noppia vuorollaan. Sen sijaan jokainen pelaaja asettaa panoksensa yhden nopanheittäjän varaan, joko tätä vastaan tai tämän puolesta panostaen.

Kadulla pelattava versio crapsista on täysin erilainen, eikä sitä yleisesti ottaen edes pelata muualla kuin Yhdysvalloissa. Peli onkin eräänlainen kulttuurinen ilmiö, jonka viehätysvoima kumpuaa sen näkyvyydestä ja eksotiikasta. Tätä ilmiötä ei ole kyetty vielä muuntamaan samanlaiseksi vetovoimaksi nettikasinoille. Maailmalta löytyy muutama muu peli, kuten kiinalainen Sic Bo, joka on juurtanut itsensä osaksi kasinoiden pelivalikoimaa. Saattaakin olla, että crapsin kulta-ajat ovat vielä edessä, kunhan kasinoiden pelivalikoimat ja -tavat kehittyvät tästä eteenpäin. 

Muiden pöytäpelien tapaan bonuksia ja etuja ei Crapsiin juurikaan ole tarjolla.

Sosiaalinen pelaaminen on selvästi nousussa, ja craps pelinä sopisi erinomaisesti alan edelläkävijäksi. Joudumme kuitenkin vielä odottamaan tämänlaisen pelin syntyä. Pelin historia osoittaa sen muuntautumiskyvyn, ja on jo korkea aika, että se palaa uudistuneena takaisin synnyinseuduilleen Eurooppaan.

Craps-pelin lyhyt oppimäärä

Craps näyttää aloittelijalle varsin monimutkaiselta peliltä. Pääasiallinen syy tähän lienee crapsin pelipöytä, joka on täynnä erilaisia, toinen toistaan kummallisempia ja usein pelin omalaatuisella sanastolla täydennettyjä panostusvaihtoehtoja.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Ennen sanastoon tutustumista on helpompi yksinkertaisesti aloittaa pelin tavoitteista ja kulusta. Pelaajan tehtävänä on asettaa panos, eli veikata todennäköistä tulosta nopan heitolle. Pelin jokaisella kierroksella heitetään kahta noppaa, ja noppien silmäluvut kertovat kunkin kierroksen tuloksen. Erilaiset säännöt vaikuttavat siihen, jatkuuko peli sekä mistä tuloksista ja panostuksista maksetaan ja kuinka paljon.  

Ylläoleva kuvaa yksinkertaisuudessaan pelin kulun täydellisesti. Ennen pöytään astumista on kuitenkin syytä ymmärtää, miten erilaiset panostukset vaikuttavat pelin kulkuun.

Craps-säännöt ja pelin kulku

Peli alkaa “ulostulolla”. Tämä on kierroksen ensimmäinen noppien heitto, jossa pelaajan tavoitteena on saada yhteenlasketuksi tulokseksi joko 7 tai 11. Yleisesti ottaen asetetut vedot tähtäävät siihen, että pelaaja saavuttaa tämän tuloksen. Mikäli tuloksena on 2, 3 tai 12, pelaaja häviää asettamansa vedon. Toisaalta, pelaaja tai muut pelaajat voivat myös panostaa siihen, että tuloksena on jokin näistä häviävistä summista.

Mikäli tulos ei ole kumpikaan voittavista numeroista (tai yksikään häviävistä numeroista), asetetaan peliin ns. point, eli kohde. Nyt voittaakseen pelaajan on uudestaan heitettävä nopilla tämä sama kohdenumero. Jos heiton tulos on ennen kohdenumeron saavuttamista seitsemän, pelaaja häviää. Mikäli pelaaja saavuttaa kohdenumeron, kierros päättyy. Nopat eivät kuitenkaan siirry seuraavalle pelaajalle ennen kuin pelaaja heittää seiskan seuraavilla kierroksilla.

On tärkeää ymmärtää, että kukin pelikierros voidaan ratkaista jo yhdellä heitolla tai se voi kestää useamman heiton ajan. Osa asetetuista vedoista voi olla pöydällä useamman heiton ajan, ratketen vasta silloin kun kierros päättyy. Osa asetetuista vedoista voi olla voimassa vain yhden heiton ajan. Itse voittaminen tai häviäminen ei tarkoita rahallisesti yhtään mitään, sillä vain asetetuilla panoksilla ja eri vedoilla on rahallisesti väliä.

Netissä pelatessa noppien heittäjällä ei juurikaan ole väliä, sillä lopputulos on täysin satunnaislukugeneraattorin varassa.

Haastavat vetovaihtoehdot

Nyt kun pelin perusteet on opittu ja ymmärretty, on aika tutustua eri vetoihin ja panostusmahdollisuuksiin. Pelin eri vedoille ei ole suomenkielisiä vastineita, joten kaikki sanasto alla on englanniksi. Suurin osa asetetuista vedoista on voimassa koko kierroksen ajan. Muista, että yksi kierros saattaa kestää yhden tai useamman nopanheiton verran.

  • Pass ja Don’t pass – pelin aloitusveto. Tässä panostetaan siihen, että heittäjä saa tulokseksi 7 tai 11 (pass) tai 2, 3 ja 12 (don’t pass). Mikäli tulos on jokin muu numero, pass-veto on voimassa numeron uusimista varten, ja don’t pass seiskan heittämistä ennen kohdenumeron saavuttamista.
  • The Odds – tämä veto voidaan asettaa sen jälkeen kun “point” eli kohdenumero on määritetty. Mikäli heittäjä heittää kohdenumeron, voitat vedon. Mikäli taas heittäjä häviää kierroksen, menetät panoksesi. Eri kohdenumerot maksavat eri voittokertoimilla. Voit myös veikata heittäjää vastaan. 
  • Come – käytännössä sama kuin pass (tai don’t pass), mutta voidaan pelata vain silloin kun kohdenumero on määritetty.
  • Place – ulostulon jälkeen pelaajat voivat panostaa mihin tahansa yksittäiseen numeroon. Tämä toimii kuten kohdenumero: pelaaja häviää vain, jos heiton tulos on seitsemän. 
  • Buy – pelaaja maksaa komission saadakseen paremmat voittokertoimet. Itse veto on käytännössä sama kuin “odds” tai “place”, eli veikkaat tiettyä numeroa seuraavaksi.
  • Lay – käytännössä sama kuin “buy”, mutta pelaaja veikkaa seuraavaksi numeroksi seitsemää (eli siis häviävää heittoa). Maksuna komissiosta pelaaja saa paremmat voittokertoimet.
  • Put – veto, joka asetetaan aloitusheiton jälkeen, toimii kuten pass-veto. Käytännössä asettamisen arvoinen vain silloin, kun panokset ovat korkeat.
  • Hard way – veto, joka asetetaan numerolle 4, 6, 8 tai 10. Vain samanarvoiset nopat hyväksytään tulokseksi, eli siis 10 pitää heittää kahdella vitosella, eikä millään muulla noppayhdistelmällä (easy way).
  • Big 6 ja Big 8 – tällä vedolla veikataan sitä, että ennen seuraavaa seiskaa heittäjä heittää joko kutosen tai seiskan. Tämä ei ole yleensä suositeltava veto, koska muut vaihtoehdot tarjoavat paremmat voittokertoimet täysin samalla lopputuloksella. Etuna näillä vedoilla saattaa olla alhaisempi minimipanos.
  • Numeroveto – pelaaja voi panostaa mihin tahansa numeroon seuraavaa heittoa varten. Samoin saatavilla on erilaisia yhdistelmävetoja, jotka niputtavat tietyt numerot samaan ryhmään. Yleisesti ottaen nämä vedot tarjoavat kasinolle varsin hyvän talon edun, eli niitä on syytä välttää.

Suosittelemme aloittamaan yksinkertaisesti pass ja don’t pass vetojen asettamisesta. Kun peliä on pelattu muutama onnistunut kierros, on syytä alkaa tutustumaan muihin vetoihin. Mikäli mahdollista, kannattaa näihin vetoihin tutustua demo-pelin kautta.

Eri vetoihin tutustuminen sisältää myös eri voittokertoimiin ja todennäköisyyksiin tutustumisen. Ensimmäinen näistä riippuu hyvin pitkälti valitsemastasi kasinosta ja pelistä. Jälkimmäinen taas on aina sama ja muodostuu noppien määrästä. Tässä hyvänä muistisääntönä on pyramidi: tulokset 2 ja 12 voivat tulla vain tasan yhdellä noppayhdistelmällä, kun taas muut tulokset nousevalla määrällä yhdistelmiä. Tulos seitsemän voidaan saada kuudella eri yhdistelmällä.

Craps-sanasto

Tämän pelin sanasto ei oikeastaan juurikaan hyödytä nettipelaajia. Mutta jos joskus päädyt Yhdysvaltojen Las Vegasiin, tai katujen craps-peleihin, on hyvä tietää miten eri tulokset nopille ilmoitetaan. Alla perustermit eri tuloksille:

  • Kaksi – Snake eyes.
  • Kolme – Ace Deuce
  • Neljä – Easy four tai Hard four (kummankin nopan silmäluku on kaksi).
  • Viisi – Fever Five
  • Kuusi – Easi Six tai Hard six (kummankin nopan silmäluku on kolme).
  • Seitsemän – Natural.
  • Kahdeksan – Easy eight tai Hard eight (kummankin nopan silmäluku on neljä).
  • Yhdeksän –  Nine tai Nina.
  • Kymmenen – Easy ten tai Hard ten (kummankin nopan silmäluku on viisi).
  • Yksitoista – Yo.
  • Kaksitoista – Boxcar tai Midnight.

Tässä vielä muutama termi, jotka on syytä tuntea:

  • Bones – termi nopille.
  • Even money – voitettu summa on samansuuruinen kuin asetettu panos.
  • Craps – luvut 2, 3 ja 12 ensimmäisen heiton yhteydessä.
  • Shooter – heittovuorossa oleva pelaaja.
  • Come out – pelikierroksen ensimmäinen heitto
  • Cold table – pelipöytä, jossa seiska tuntuu tulevan aina ennen kohdelukua.
  • No roll – kun noppien heittoa ei hyväksytä kasinon toimesta, heitä nopat uudestaan sääntöjä noudattaen.