Nettibingo

Bingo ei ole vielä saavuttanut samanlaista suosiota netissä, kuin mitä se aikanaan nautti pelihalleissa ja muissa pelipaikoissa. Korttipelit, pöytäpelit, kolikkopelit, pokeri ja monet muut uhkapelit ovat siirtyneet sitä huomattavasti vauhdikkaammin nettiin pelattavaksi. Osasyynä tähän saattaa olla se, että peli on yksinkertaisesti hieman vanhemman asiakaskunnan mieleen. Toisaalta, syy saattaa olla myös siinä, että moni pelinvalmistaja ei yksinkertaisesti ole keskittynyt luomaan kunnollista versiota bingosta nettiin.

bingo

Jälkimmäistä puoltaa myös se, että bingo on ensisijaisesti sosiaalinen peli. Erilaiset lainsäädännöt ovat pitkään olleet sosiaalisen pelaamisen tiellä. Nykyään asiaan on löydetty ratkaisuja. Esimerkiksi live-kasinoiden yleistyessä myös bingo on alkanut saada jalansijaa nettikasinoilla. Kesti myös aikansa ennen kuin bingon varsin hidas pelitahti saatiin siirrettyä hiukan modernimpaan muottiin.

Nykyään bingoa pääsee pelaamaan monessa eri muodossa. Bingon pelaaminen on muuttunut myös nettikasinoiden ulkopuolella. Perinteiset pelihallit ovat kadonneet, eikä tilalle tullut pitkään aikaan mitään korvaavaa paikkaa. Viime aikoina bingon asiakaskunta on kuitenkin nuorentunut, ja erilaiset bingopelaamisen muodot ovat yleistyneet sosiaalisissa tapaamisissa. 

Kasinoltamme löydät muutaman eri vaihtoehdon, jotka sopivat erinomaisesti aloittelijoille. Vaikka tällä hetkellä meiltä ei suoranaista vaihtoehtoa bingohallille löydykään, saattaa tilanne hyvinkin muuttua vastaisuudessa. Alta löydät tarkemmat tiedot bingosta, sen historiasta, eri peleistä ja siitä, kuinka bingoa pelataan. Toivotamme hyviä pelihetkiä bingon parissa!

Bingon historia

Kuten monen muunkin uhkapelin kohdalla, myös bingon historia alkoi Italiassa jo 1500-luvulla. Huhun mukaan pelin alkuperäinen nimi oli beano, koska sitä pelattiin pavuilla. Pelin siirtyessä ensin Ranskaan ja sieltä myöhemmin Yhdysvaltoihin (jossa se on saavuttanut huiman suosion) muuttui myös nimi bingoksi. Itse peli on kokenut erilaisia muutoksia, vaikkakin perusidea on pysynyt samana. Peli jakaa historiansa loton kanssa, vaikkakin tänä päivänä sitä pelataan hyvin eri tavalla kuin aikanaan Italian kaupunkivaltioissa.

Yhdysvalloissa peli muuttui nykyiseen muotoonsa. Matemaattisten kaavojen avulla pelin ruudukkoa muutettiin ja mahdollisten yhdistelmien määrää lisättiin. Eri osavaltioiden ja maiden säännöt kuitenkin takaavat sen, että bingosta löytyy edelleen monta eri variaatiota. Nykyisellään nettikasinoiden bingot tuovat nämä variaatiot kaikkien pelaajien ulottuville, ja onpa joukkoon alkanut tulemaan myös uusia versioita peleistä. Voidaankin olettaa, että bingon parhaat päivät ovat vielä edessä.

Suomeen bingo saapui niinkin myöhään kuin 1960-luvun loppupuolella, kierrettyään ensin koko maailman. Kuten monessa muussakin maassa, Suomessakaan bingossa ei virallisesti saa antaa rahapalkintoja silloin, kun sitä pelataan pelihallissa. Tämän takia on tapana antaa voittajalle erilaisia lahjakortteja tai palkintoja. Internetissä pelatessa vastaavia rajoituksia ei ole. Tämä on yksi syy siihen, miksi peli on viimein alkanut kasvattaa suosiotaan useiden vuosien hiljaiselon jälkeen.

Bingo on sosiaalinen uhkapeli

Bingon ensimmäiseen nousukauteen on kaksi suurta syytä: se on sosiaalinen peli, ja siitä voi voittaa rahaa tai palkintoja. Aikana, jolloin kaikki uhkapelit olivat kiellettyjä, tämä peli tavallaan ohitti lait ja valvovat viranomaiset. Sosiaalista hyväksyntää kasvatti se tosiasia, että peli oli varsinkin vanhemman väen mieleen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa peliä pelattiin varsinkin kirkon järjestämissä tilaisuuksissa, jossa rahaa kerättiin vaikkapa hyväntekeväisyyttä varten.

Bingon suosion laskun selittänee samat syyt. Vanhat sosiaaliset piirit ja tapaamispaikat rapisivat pois, eikä tilalle alun perin saatu järjestettyä muita paikkoja pelata pelejä. Bingohallit korjasivat tämän, mutta toisaalta ajan kuluessa erilaiset vanhat tapaamispaikat ja vapaa-ajan harrastukset muuttuivat.

Bingon uusi tuleminen nojaa nettiuhkapelien sallimiseen, sekä nuorten ja miksei vanhempienkin ihmisten löytämät uudet tavat sosialisoida. Online Casinot ovat kasvattaneet tätä trendiä, ja vastaisuudessa bingo saattaa hyvinkin nousta vanhaan asemaansa muiden uhkapelien rinnalle.

Näin nettibingo eroaa perinteisestä bingosta

Fyysinen läsnäolo on vaihtunut läsnäoloon elektronisen laitteen kautta, mikä on toki trendi, joka pitää paikkansa laajemminkin yhteiskunnassa. Teknologiaa viedään koko ajan eteenpäin, ja vaikka tällä hetkellä sosialisointi onnistuu lähinnä erilaisten chättien kautta, ovat erilaiset tulevaisuuden ratkaisut videokuvineen jo arkipäivää monen eri pelin kohdalla. Bingo on omiaan esimerkiksi live-kasinolle, sillä sen kautta peliin saadaan juontaja. 

Netissä pelatessa asiakkaalla on täysi vapaus köllötellä omalla sohvalla, tai pelata mistä tahansa muualta. Tähän tarvitaan vain laite, kuten televisio, pöytäkone, läppäri, älypuhelin tai tabletti. Pelaamisen helppous ei rajoitu tähän. Lähestulkoon kaikki toiminnot ovat automatisoituja. Esimerkiksi numeroita ei tarvitse merkata itse, eikä pelaajan myöskään tarvitse hiki hatussa selata eri kortteja. Tietokone ja ohjelmisto pitävät huolen siitä, että pelaajan tehtäväksi jää vain bingon huutaminen, silloin kun ruudulle muodostuu voittava rivi.

Eroihin voidaan lisätä myös pelien monipuolisuus. Bingosta löytyy sekä moninpeliin sopivia versioita että yksinpeliksi tarkoitettuja pelejä. Monipuolisuus nousee tärkeäksi sen takia, että pelaaja pääse itse valitsemaan mitä versiota hän haluaa pelata. Tämä koskee myös erilaisia variaatioita bingosta. Pois laskuista ei myöskään ole syytä jättää erilaisia bonuksia, etuja ja promootioita. Samalla tavalla kuin kolikkopeleihin on saatavilla bonusrahaa ja ilmaiskierroksia, on bingoon saatavilla bonuksena esimerkiksi ilmaisia bingoruudukkoja, ilmaisia panoksia ja paljon muuta. Toki tämä riippuu aina täysin siitä kasinosta, jonka itse valitset.

Netissä pelattava bingo on huomattavasti nopeatempoisempaa kuin bingohalleissa pelattavat pelit. Tämä osaltaan johtuu myös siitä, että tietokoneen avulla numeroita ja taulukoita on huomattavasti helpompi seurata. Voit jopa pelata useaa peliä samanaikaisesti.

Missä voin pelata nettibingoa?

Tällä hetkellä meidän nettikasinomme ei tarjoa kauhean laajaa valikoimaa erilaisia bingopelejä. Suurin osa suosituista bingopeleistä on saatavilla vanhojen toimijoiden kautta, jotka ovat siirtyneet internetiin bingohallien menettäessä suosiotaan. Bingopelien saatavuus on kasvussa, varsinkin suurten pelintekijöiden herätessä seuraamaan niiden kasvavaa suosiota.

Bingopelien suosio on kasvava trendi, joka ruokkii itse itseään. Valmistaudu siihen, että tulevaisuudessa nämä pelit ovat saatavilla lähestulkoon jokaisella nettikasinolla.

Bingo on onnenpeli

Bingo ei missään nimessä ole taitopeli. Aivan kuten muissakin uhkapeleissä, kyse on täysin onnesta. Alempana löydät pelin säännöt, jotka selventävät pelityyppiä enemmän. Bingoruudukko koostuu täysin satunnaisesti arvottavista numeroista. Pelaaja ei pysty vaikuttamaan pelin kulkuun millään tavalla. Ainoa keino parantaa voittomahdollisuuksia bingossa on ostaa ja täyttää useampi kuponki samanaikaisesti.

Muihin nettipeleihin verrattuna bingossa on se hyvä puoli, että peli on hidastempoinen. Kyse ei ole yhdestä tai kahdesta kierroksesta, vaan usein pidemmistä pelisessioista. Bingo on siis onnenpeli, jossa rahoille saa viihteen kautta huomattavasti enemmän vastiketta kuin muissa uhkapeleissä.

Bingo ja jättipotit

Bingon päävoitto on aina tavallaan ollut jättipotti. Tosin ennen vanhaan se on ollut joko järjestävän tahon peliin tuoma rahasumma tai pelaajilta maksuna kerätty potti. Pelaamisen siirtyminen internetiin on muuttanut tätä asetelmaa, sillä nykyään maksut voidaan kerätä huomattavasti suuremmalta joukolta pelaajia. Sinänsä tämä ei eroa progressiivisesta jättipotista muuten kuin kokonsa puolesta. Nykyään on mahdollista kisata myös bingossa erittäin suurista voitoista. 

Yleisesti ottaen bingon potit liikkuvat kymmenistä euroista tuhansiin euroihin. Viime aikoina markkinoille on tullut jopa satojentuhansien eurojen potteja tarjoavia sivustoja. Bingon jackpotit vaativat yleensä sen, että saat kerättyä oikeat numerot kasaan tietyn numeromäärän puitteissa.

Tutustu näihin bingotermeihin

Ennen kuin sukellamme syvälle sääntöjen maailmaan, on hyvä tutustua bingon termeihin. Kyseessä ei ole kovin monimutkainen peli, mutta kuten intohimoisilla pelaajilla on aina tapana, keksivät he oman sanastonsa pelin eri osa-alueisiin. Esimerkiksi eri bingonumeroilla on omat koodinimensä, jotka toki vaihtelevat maasta ja paikasta riippuen. Näitä emme käy läpi, sillä niillä ei juurikaan ole merkitystä kansainvälisillä pelialustoilla.

Alta löydät muutaman varmasti tarvittavan termin, loput opit helposti pelaamalla:

  • 30 ball, 75 ball, 90 ball – kolme suosituinta bingon muotoa, joka kertoo käytettävissä olevien pallojen määrän
  • RNG – sattumanvarainen numerogeneraattori, tuttu kolikkopeleistä
  • Bingo-kortti / -ruudukko – kortti, joka sisältää satunnaiset pelinumerot
  • Chat-room – keskustelualusta pelaajille
  • Lucky Jar – joistain bingopeleistä löytyvä erikoisnumero, joka takaa erikoispalkinnon
  • Speed ball – normaalia nopeampi bingopeli
  • Blackout – bingoruudukon täyttö kokonaan
  • Valotaulut – tähän merkitään kaikki jo arvotut bingonumerot
  • Kuviobingo – tarkoituksena on erilaisten kuvioiden täyttö ruudukolle
  • Manuaalinen/automaattinen merkintä – anna tietokoneen merkitä numero tai merkitse ne itse

Bingon sanasto on usein englanninkielistä, vaikka toki käännöksiä löytyy myös suomeksi. Varsinkin bingochatti saattaa usein olla vaikeaselkoista erilaisten lyhenteiden käytön takia. Nuoremmille pelaajille nämä ovat usein jo netistä tuttuja. Jos et jotain termiä tiedä, voit aina kysellä sen tarkoitusta itse chatissa.

Bingon lyhyt oppimäärä

Bonuksia ja ilmaisia etuja lukuun ottamatta aivan ensimmäinen asia, jota bingon pelaamisen tarvitset on rahaa tilillesi kuponkia tai useampaa varten. Kun talletus on tehty, on aika valita peli. Yleensä erilaisia variantteja löytyy monia, ja aloittelijan on syytä valita näistä bingon peruspeli. Eri pelimuotoihin kannattaa tutustua vasta sitten, kun säännöt sekä normaalin pelin kiemurat ovat hyvin hallussa.

Bingon säännöt

Kun peli on valittu ja kupongit ostettu, on aika istua pelipöytään. Perinteinen bingo on hyvin yksinkertainen peli. Juontaja arpoo numeron ja ilmoittaa sen pelaajille, jotka merkitsevät numeron kuponkiinsa. Kun merkatut numerot yltävät joko reunasta reunaan tai kulmasta kulmaan on kyseessä bingo, eli voittava ruudukko. Eri bingopeleissä tämä tarvittava kuvio saattaa muuttaa muotoaan, mutta peruspeli toimii edelleen täysin samalla tavalla.

Pelaaminen ei ole tämän vaikeampaa. Toki eri pelimuodot saattavat tuoda peliin mukaan omat erikoisuutensa. Nämä asiat on aina syytä selvittää etukäteen, ja usein ne ilmoitetaankin varsin näkyvästi.

Bingoruudukko

Bingoruudukko tulee monessa eri koossa, vaikkakin yleisin on viisi kertaa viisi -ruudukko. Keskimmäinen ruutu on joskus jätetty tyhjäksi, ja se toimii kuten jokeri korttipeleissä tai wild kolikkopeleissä. Tämä tarkoittaa sitä, että vähintään viisi numeroa tarvitaan bingossa voittamiseen. Mitä useammalla ruudukolla pelaat, sitä todennäköisempää on, että yksi niistä voittaa.

Ruudukon yläreunasta löytyy yleensä sana BINGO, jokaisen kirjaimen vastatessa yhtä saraketta. Näistä sarakkeista löytyvät viisi numeroa ovat yleisesti rajattuja tiettyyn numerosarjaan. Esimerkiksi ensimmäisessä sarakkeessa oleva numero voi olla arvoltaan enintään 15. Numerot on arvottu sarakkeeseen ja ruudukkoon satunnaisesti. Sarakkeen sisällä numerot voivat olla missä tahansa järjestyksessä.

Bingon eri pelimuodot

Klassisen bingon lisäksi viime aikoina pelaajia on viihdyttänyt moni uusi pelimuoto. Esimerkiksi brittiläinen Housie-bingo käyttää hieman erilaista ruudukkoa, joka on muodoltaan 3 x 9. Tarkoituksena tässä on saada viiden suora. Jo mainitsemamme kuviobingo ja blackout-bingo pelataan täysin normaalilla ruudukolla, mutta tarkoituksena on täyttää ruudukko erilaisilla kuvioilla.

Varianttibingossa yhdistellään eri voittovaatimuksia. Esimerkiksi ensin pelaajan tarvitsee saada viiden suora, tämän jälkeen kaksi viiden suoraa, ja tämän jälkeen viiden numeron yhdistelmä pystyriviltä. Itse peli käyttää klassista bingoruudukkoa. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka nettipelaaminen on monipuolistanut peliä sääntöjä muuttamatta. 

Pallojen määrä vaikuttaa pelin pituuteen. Suosituimmat pelimuodot ovat 30, 75 ja 90 pallon bingot. Näiden lisäksi viime aikoina markkinoille on saapunut sekä yksinpelejä että kolikkopelien ja bingopelien yhdistelmiä. Uskomme, että tulevaisuudessa bingo monipuolistuu tästä vielä entisestään.

Kuinka nettibingoa pelataan

  • Luo tili tai tee talletus (Nopeampi)
  • Valitse peli, jota haluat pelata
  • Osta kuponki
  • Istu pelipöytään ja aloita pallojen merkkaaminen

Yllä olevan lisäksi pelaajalle ei jää juuri muuta tehtävää, kuin chatin seuraaminen sekä voittojen lunastaminen niiden osuessa kohdalle. Nykyään netin bingopeleistä löytyy myös kaikenlaista muuta tekemistä ajankuluksi, kuten mini-pelien ja kolikkopelien pelaaminen sivussa. Eniten aikaa tulet todennäköisesti käyttämään pelin valitsemiseen. Tämä on syytä tehdä huolella.

Normaalia nopeampi pelitahti

Suurin ero perinteisen bingon ja nettibingon välillä on huomattavasti nopeampi pelitahti. Numerot vilahtavat ruudulla, kone merkkaa ne automaattisesti kuponkiin (tai useampaan), järjestää parhaan kortin näkyville ja siirtyy seuraavaan numeroon. Pelin päätyttyä voitot kerätään usein automaattisesti ja voit jopa ostaa kortit seuraava peliä varten saman tien.

Voiko bingoa pelata ilmaiseksi

Kyllä voit. Kuten kolikkopelejäkin, ilmaisella leikkirahalla pääset kokeilemaan peliä kuin peliä. Nykyään nettikasinoilta löytyy myös erilaisia etuja ja bonuksia. Talletuksella saatat saada ilmaisia kuponkeja tai bonusrahaa, jonka voi käyttää kuponkien ostamiseen. Jotkin sivustot tarjoavat jopa täysin ilmaisia, pokerista tuttuja freerolleja.

Bingo mobiililaittella

Kuten muutkin uhkapelit, ovat bingopelit siirtyneet mobiililaitteisiin. Pelikokemus on silti sellainen, että se saattaa olla yksi niistä harvoista peleistä, joita on parempi pelata hieman suuremmalla ruudulla. Esimerkiksi tabletti on täysin riittävän laite kokemuksen maksimoimiseen. Minkä tahansa laitteen valitsetkin, voit olla varma siitä, että pelit toimivat. Vaikka kyseessä on satoja vuosia vanha peli, on sen nykyversiot rakennettu täysin modernin teknologian varaan.

Comeon Content Group
comeoncontentgroup Comeon Content Group

Comeonin sisältötiimin tavoitteena on luoda pelimarkkinoiden parhaat kasino-oppaat. Minulla on monen vuoden kokemus igamingista, ja olen onnistunut rakentamaan tiimin, joka työskentelee yhdessä tämän mahdollistamiseksi.